maanantai, 28. tammikuu 2013

Alkuvuoden uutisia!

Pitkä aika on kulunut viimeisestä kirjoituksesta. Ja tässä välillä on kaikki vuodesta 2009 lähtien tänne ladatut kuvat hävinneet ylläpidon teknisten ongelmien vuoksi. Näin sanoo ylläpito mutta mulla kyllä hävisi kaikki kuvat. Harmi. frown Noh, mutta tästä jatketaan ja uusia kuvia ladataan sitä mukaa kun tulee uutta kirjoitusta.

Sitten ilosempiin uutisiin. smiley Bruna kävi tänään 28.1.13 ultrassa ja todettiin kantavaksi. Eli Brunan ja Rasselin pentuja odotellaan syntyväksi tuossa helmi-maaliskuun vaihteen tienoilla. Otan vastaan alustavia varauksia soittamalla. Yhteystiedot löytyy nettisivuilta. Ja meillä on myös toinen pentue suunnitteilla kesälle. Siitä lisätietoja myöhemmin. 

Ja Italiasta hain tammikuun puolenvälin tienoilla laumaamme kaksi kaunista narttua. Ada ja Dea neidit. Heistä kuvat alla.


Ada rakastaa lunta. 


Ja Dea harjoittelee makkaran avustuksella vähän seisomista tulevia kauneuskisoja varten. wink

Italian reissu oli todella hieno. Ja iso kiitos kuuluun matkakumppanilleni Riitalle kun hän toimi tulkkina. Muutaman päivän reissulla opin todella paljon lagotoista. Olen kyllä sitä mieltä että jokaisen kasvattajan pitäisi käydä rodun kotimaassa. Opettavaista kerrassaan. Ja uudelleenhan sinne on päästävä. Oli se senverran hieno. Nyt oli Italiassa talvi eli enimmillään oli vuorilla jossa majoituimme -2,5 astetta pakkasta ja luntakin pari päivää. Mutta toisina päivinä sitten olikin 10 astetta plussan puolella. Kesällä maisemat on varmasti huikeat. Tryffeli metsäänkin oltais koirien kans päästy mutta reissu peruuntui kun satoi vettä. Harmi. Toisen kerran sitten... Ja kun Italiassa oltiin, Roomassakin vierailtiin yhtenä päivänä kattomassa nähtävyyksiä. Historiaa totisesti täynnä koko kaupunki, upeaa. Paljon mahtui lyhyeen Italian reissuun nähtävää ja koettavaa. Kotiin tuomisina oli kaksi neitiä ja parhaasta valkoisesta tryffelistä tehtyä öljyä pari pullollista. Matka meni hyvin ja neidit on kotiutunut Suomen talveen loistavasti.

Alla vielä kuva hienosti kasvaneesta Jedi pojasta. Tom eli kutsumanimeltään Jedi muutti suomeen muutama kuukausi aikasemmin. Italiasta tämäkin poika. Jedillä on nyt ikää pian 7 kuukautta ja kokoa on kertynyt 42 cm.




Ja vielä yksi hieno uutinen: Fungo Bigodino eli Wendy valioitui Ilomantsissa tammikuussa ja on nyt Suomen ja Viron muotovalio.



Wendy poseeraa





Tässä kuvassa talvesta nauttii Gale, Tilda ja Jedi.

 

 

maanantai, 7. toukokuu 2012

Nellin ja Onnin pennut 8 viikkoa

Nellin ja Onnin pennut on kasvanut hienosti. Viikolla käytiin eläinlääkärin tarkistettavana ja sirutuksilla. Kaikilla kaikki hyvin. =)
Mainioita pentuja. Tästä porukasta vielä muutama vapaana.
Jokaisesta räpsästiin muotokuva.



Ja istuenkin vähän poseerattiin...



Jokaisen pennun kuvan löydät galleriasta.
http://lagotto.kuvat.fi/kuvat/Fungo+H+-+Pentue%2C+LAGOTTO/
 

maanantai, 7. toukokuu 2012

Viikot vierii vauhdilla!

Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin pentujen puuhasteluja seuratessa. =)
Vauhtia ja vilinää riittää. Täällä on kaikki hyvin ja jokainen pallero pursuaa energiaa.
Metsälenkeillä on käyty ja sekös vasta kivaa on.


Tilda ja kaveri Mosse




Ja tryffeli koira osaa tämän kaivamisen jalon taidon...

Välillä kaivetaan yksin...


Ja välillä kaksin.
Ensi kesän ruohon leikkaaja (eli allekirjoittanut) ei ehkä tästä ole ihan yhtä innoissaan kuin kaivajat.

Kotosalla on yksi narttu joka etsii sijoitus kotia. Tämä tytsä on varustettu vaaleanpunaisella pannalla. Kuva pennusta alla.
Isänä Gale ja emänä Lyyti.



Ja vapaana myös Nekun pennuista ruskea pantainen uros.



Sekä puna pantainen narttu.



Ja vaaleanvihreä pantainan narttu.


Näistä vapaana olevista pennuista kuvia myös nettisivujen galleriassa.

Ja tämä todellinen vauhti hirmu päätti jäädä kotiin...

Nimeltään tämä Galen ja Lyytin tyttö on Tilda.



 

sunnuntai, 11. maaliskuu 2012

Nellin & Onnin pennut syntyi

 

Nellin ja Onnin pennut Oulussa syntyi 9.3.2012

2 narttua ja 4 urosta. Kaikki on väriltään valko-oransseja.

Nelli hoitaa pentuja hienosti.

Kuvissa pennut on 1 vuorokauden ikäisiä.

 

torstai, 8. maaliskuu 2012

Pentuja, pentuja!

Lyytin ja Galen pennut syntyi 4.2.2012

5 narttua ja 2 urosta. 1 valko-ruskea narttu ja kaikki loput on valko-oransseja. Pennut on kasvanut valtavasti ja ikääkin on jo pian 5 viikkoa. Kovasti touhukkaita pentuja ja saman kaltaisia tempun tekijöitä kuin isä Gale.  

Näistä tulee todella söpöläisiä hurmureita.

Ja ruoka maistuu...

 

Ja Nekku pyöräytti maailmaan 10.2.2012 pentusia kerralla vähän enemmän...

6 narttua ja 4 urosta. 1 ruskea narttu, 1 valko-ruskea uros ja loput on sitten valkoisia.

 

Näyttelyistä Olga sai tuliaisiksi keuhkonkuumeen ja senpä takia oli sitten rokotettava koko kotona oleva lauma kennelyskää vastaan. Siinähän sitä olikin tekemistä kun pitelee 17 pentua paikallaan rokotteen ajan...ja nämät kun ei rauhallisimmasta päästä ole. Nyt toivotaan että nenärokotteesta olisi hyötyä ja ettei tauti leviäisi muuhun laumaan. Toistaiseksi ainakin kaikki muut terveitä.

Pienelle pään puistajalle laitetaan ensimäinen nenärokote. Tästä se rokottaminen alkaa...

Ja nyt jännätään mikä päivä Nelli päättää Oulussa putkauttaa pennut maailmaan.