Kävästiinpäs pyörähtämässä lauantaina Jyväskylässä. Melkoisen rankka reissu oli. Herätys oli 3 maissa ja kun sitä ei vain osaa mennä aikonaan nukkumaan... 4 aikaan lähdin sitten kohti Jyväskylää. Perillä oltiin ihan hyvissä ajoin. Naapurin Pirjo lähti myös ja alunperin tarkotus oli mennä samalla autolla mutta Taru ja Viivi ei vain mahtunut samaan autoon. Tilaa kyllä on, mutta Tarun mielestä ei riittävästi.

Ekana oli Tarun vuoro näyttäytyä ja kuten arvelinkin niin suomalaistuomari antoi H:n. Harmillista kun oli tuomarin muutos. Tarua moitittiin laumanvartijapäivillä rotukatselmuksessa liian lempeäksi, mutta tämä tuomari taisi olla eri mieltä. Pelkäsi nimittäin Tarua. Kun Taru käänsi päätään kahtuakseen kuka tulee, tuomari perääntyi muutaman askelen ja vakuutteli minulle että pidä päästä kiinni. Eipä sitten paljon tutkinut sen koommin. Että sellainen näyttelyreissu tälläkertaa.

Sitten parin tunnin odottelun jälkeen oli vuorossa Lyyti. Lagottoja olikin kertyny melko paljon nimittäin 22 kappaletta. Lyyti sai EH:n.

Ja dalmiksiakin oli näyttelyyn muutama eksinyt, 77 kappaletta. Siinä sai tovin odotella vuoroaan. Viivi sai ERI:n ja oli hienosti paras narttu kehässä 16 nartusta pn4 ja sai sertin. Reissu kyllä kannatti vaikka ei siltä väsymyksen keskellä aina tuntunutkaan. Kotimatka pääsi alkamaan sitten 3 aikaan ja Kalajoella olin 7 jälkeen. Että kyllä siinä vähän päivälle tuli mittaa ja kun 3 tunnin yöunet oli takana niin melkoisen sippi oli päivän jälkeen.

Koirat on saanut ison aitauksen jossa on kivaa juosta ainakin niin kauan kuin Lyyti ja Nekku karkaa. Manta jää sitten aitaukseen kattomaan että minne kaverit jälleen hävis. Noh, parannuksia vielä tulossa niin jospa koirat alkas pysyä aitauksen sisäpuolella.

Manta kasvaa kovalla kohinalla. On jo melkoisen iso tytteli ja sunnuntaina täyttää jo puolivuotta. Kyllä aika menee vauhdilla. Viime sunnuntaina löysin kivan uuden metsäreitin jossa käytiin lenkkeilemässä ja kaikilla oli niin kivaa. Aivan mahtava reitti, isoja mäkejä ja leveä hiekkapolku. Tapahtui ihme ja päästin Nekun myös irti. Kaikki jotka Nekun tietää, voi kyllä vakuutella että oli ihme kun tulin päästäneeksi irti. Nimittäin vauhtia ei puutu ja korvat jää kotia aina kun pääsee irti. Pääsi sitten päästettynä tai vahingossa...siitä edellisestä reissusta onkin jo aikaa kun Nekku liiti yli dyynien särkin hietikoilla. Tälläkertaa kuitenkin Nekku juoksi piiiitkässä remmissä ja kun niin kiltisti pysytteli lähettyvillä niin päätin kokeilla kuin käy. Ajattelin että ku on sunnuntai niin on aikaa ehtiskellä ja odotella millon Nekku suvaitsis tulla takas. Aluks menikin ihan hyvin, mutta sitten Nekku hoksas että tässä tosiaan voi mennä minne huvittaa. Juoksenteli sellasia 10-15 minuutin retkiä ihan teillä tietämättömillä mutta putkahti aina jostain kuitenkin esiin. Näimmä piti kyllä silmällä missä meen vaikken sitä nähnytkään. Väliin ku aloin etsiskellä ja käännyin takapäin kattomaan niin lähti just juoksemaan poispäin. Eli oli varmaankin tulossa mutta huomas mun pitävän sitä silmällä. Lyyti meni välillä perään, mutta välillä pysytteli tuttuun tapaan kiltisti lähettyvillä. Manta oli kaikkein reippain ja kiltisti juoksenteli näkö- sekä kuuloetäisyydellä. Kyllä Nekkukin väliin tuli kattoon oliko tarjoilua ja hyvin anto kiinni kun tuli kotiinlähdön aika.

Ehkä vielä alan pitää sitäkin irti ja toivon että jääräpää oppii... Yhden kerran Nekku ja Lyyti juoksenteli jossain sadan metrin päässä ja ku kutsuin niitä, lähti jänis 2 metrin päästä juoksemaan. Sen ku olisivat huomanneet niin se olis ollu menoa sitte. Eipä olis tarvinu koiria paljo huudella sen jälkeen. Onneks jänis ymmärsi pysytellä paikoillaan sillon ku koirat ohitti sen.

Mantastakin tulee kuvia kunhan joku alkaa vain käytellä kameraa...ei siinä enää kauaa mee. Pitäähän se puolivuotis kuviakin alkaa ottaa.